Kolmannen luokan ympäristöopin opsissa lukee tutkimuksen vaiheet. Jaahas. En ole ihan ydinosaamisalueellani tässä hommassa, mutta onneksi järjestin muutama vuosi sitten omille lapsilleni tiedesynttärit, joista jäi mieleen muutama mainio juttu. Varmaan olisi ollut tehokkainta harjoitella tämäkin juttu jonkun varsinaisen sisällön osana, mutta joskus voi kai vähän pitää hauskaakin.
Aluksi harjoittelimme Google Science Journalin käyttöä yhteisellä kokeella. Se meni sopivasti vähän pieleen, joten tuli samalla harjoiteltua sekin, että aina ei vaan onnistu. Ensin pähkäilimme yhdessä tutkimuskysymyksen: miten sade tulee pilvistä? Tämä oli aika voimakkaasti opettajan johdattelema tutkimusasetelma, koska juuri siihen sattui nyt olemaan tarvikkeet. Tai oli ja oli, mitä nyt partavaahto loppui ihan ennen aikojaan.Opettelimme myös sanan hypoteesi, ja pohdimme vakavasti sitä, miten arvaaminen eroaa arvioimisesta ja päättelemisestä. Lapset kirjasivat Science Journaliin tutkimuksen tiedot vaihe vaiheelta, ja sitten he pääsivät kuvaamaan suorittamaani koetta. Tarkoitus oli kirjata jokaisesta pikkututkimuksesta jotakin Science Journaliin ja jakaa ne sitten Classroomiin, mutta jostain syystä jakaminen ei onnistunut ollenkaan. Sitä täytyy tutkia seuraavaksi. Tässä joka tapauksessa lyhyt selonteko kaikista kiljahduksia aiheuttaneista tutkimuksistamme.
Mittalasiin lasketaan hiukan vettä, ja päälle pursotetaan iso klöntti partavaahtoa.Vesi on olevinaan järvi ja vaahto on pilvi. Pilveen tiputellaan pipetillä värjättyä vettä. Hypoteesimme oli, että kun pilvi tulee liian täyteen, se alkaa sataa. Tämän saimme niukasti todistettua, vaikka pilviparka olikin aika limaista sorttia jo valmiiksi.
Laavalamppuihin tarvitaan vettä, ruokaöljyä ja poretabletteja. Veden voi värjätä ihan wow-efektin luomiseksi elintarvikevärillä. Veden ja öljyn suhdetta kannattaa kokeilla. Meillä oli noin neljäsosa vettä ja loput öljyä. Sitten vaan pieni palanen poretablettia kerrallaan lillumaan! Joku valosysteemi tekee tästä spektaakkelimaisen, mutta ihan päivänvalossakin litku on aika vaikuttava.
Oobleck on iki-ihana aine avaruudesta! Tämä mainio mönjä ei tottele ketään. Yritäpä pyörittää siitä pallo. Ehkä onnistuu, mutta pysähdypä hetkeksi, niin koko möntti valuu sormien välistä. Ja kun sitä luulee käsittelevänsä kuin nestettä, se tappeleekin vastaan kuin mikä tahansa kiinteä aine. Ah, niin hypnoottista! Vadilliseen tarvitaan pari purkkia peruna- tai maissitärkkelysjauhoa sekä vettä. Sopivan määrän huomaa kyllä, ja seuraavana päivänä se onkin joka tapauksessa ihan erilainen. Elintarvikeväri tekee tästäkin vielä hitusen ällömmän.
Kaikenlaiset koeputket, mitta-astiat ja pipetit on aivan mahdottoman ihania, ja oikeastaan pelkkä kaatelu, tiputtelu ja sekoittelu riittäisi tosi pitkään tekemiseksi. Varmuuden vuoksi olin kuitenkin antanut ohjeeksi kokeilla, voiko eriväriset vedet kaataa samaan putkeen niin, etteivät värit sekoitu. Ei onnistuttu, mutta ei haitannut. Ehkä ensi kerralla kokeilemme sekoittaa vesiin suolaa eikä sokeria. Mene ja tiedä.
Ilmapallohan ihan sellaisenaan villiinnyttää luokan kuin luokan, mutta täytäpä pallo ruokasoodan ja etikan voimalla, niin koko porukka on aivan sekaisin. Astiaan kaadettiin puoli desiä etikkaa, ilmapallon sisään kipattiin pari lusikallista ruokasoodaa, ja sitten vaan pussi putelin suuhun. Kun soodat kaataa etikan päälle, pallo täyttyy. Kannattaa kokeilla myös pallon pompottelua, heittelyä ja puhkaisemista.
Nämä pullot on tarkoitettu hypnoottiseen tuijotteluun. Sinisessä on vain vettä ja öljyä erilaisten aallokoitten aikaansaamiseksi. Punaisessa on tilkka tiskiainetta, ja siitä pyöritellään tornadoja. Luulisi aika rauhalliseksi hommaksi, mutta kamalasti lähti ääntä tälläkin pisteellä.
Viikonlopun jälkeen lapset olivat edelleen intoa täynnä. Yritin kääntää vähitellen mielenkiintoa kohti veden kiertokulkua, mutta totta puhuen meillä on näin viikkoa myöhemmin edelleen pullot ja oobleckit luokassa levällään. Joka tapauksessa pääsimme edes vähän asian ytimeen, kun lupasin, että luokkaan saa rakentaa lumiukon. Kerroin ensin lyhyen version Sneezy the Snowman -sadun perusteella, ja siinä sitten vähän pohdiskeltiin, onko takki lämmin ihan vaan siksi kun se on takki, vai tuleeko lämpö siihen jostain muualta. Ja jos se kerran ei lämmitä lumiukkoa, miksi se lämmittää ihmistä? Katsoimme myös samaisen sadun Youtubesta ihan englanniksi, lapset sanoivat ymmärtäneensä ihan kaiken.
Lumiukko sai nimen Pertti, ja mittailimme aluksi tunnin välein sekä Pertin pituutta että sulaneen veden korkeutta. Päivän päätteeksi esitettiin erilaisia hypoteeseja siitä, kuinka paljon Pertistä olisi jäljellä seuraavana aamuna. Parviäly oli sitä mieltä, että kolme pientä lumipalloa uiskentelisi aamulla Pertin laatikossa. Pientä pettymystä oli ilmassa, kun laatikossa lainehtikin pelkkää likavettä. Tästä kuitenkin noustiin, ja nyt Pertin maalliset jäänteet on pakattu kahdeksaan puolen litran annokseen. Ne odottelevat haihtumistaan vähän erilaisissa astioissa ja erilaisissa paikoissa. Myös näistä on esitetty tiukkoja hypoteeseja: mikä astia tyhjenee ensimmäisenä ja kuinka kauan siinä oikein menee? Myönnän auliisti, ettei minulla ole aavistustakaan. Onneksi tutkimusryhmäni on asian suhteen hyvin aktiivinen. Ilmoitan tuloksista heti, kun jotain äärimmäisen jännittävää tapahtuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti