Onneton kysymys ja huolettomat jänikset

Luokassani on puolentoista vuoden aikana puhuttu suomen lisäksi somalia, espanjaa, venäjää, arabiaa, wolofia sekä swahilia. Äikän tunnit toteutetaan siis reippaalla S2-painotuksella.

Aivan ensimmäisellä kerralla heitin matolle joukon piirroskuvia, joissa oli joko yksi tai kaksi samaa esinettä. Lapset saivat valita sieltä ihan minkä tahansa kuvan, joka yhdessä sanottiin oikeassa muodossa. Koska lapset lähtevät helposti kertomaan monikkokuvista partitiivilla, otimme apusanoiksi 'kaikki' tai 'molemmat'. Siinä sitten keräiltiin kuvista pareja ja tunnusteltiin, muuttuvatko jotkut sanaparit ihan samalla tavalla, mutta emme erityisesti jaotelleet sanatyyppejä. Lopuksi nousimme seisomaan ja lähdimme sanojen kuntosalille. Kuntosalitreeni alkaa aina perusmuodosta, eli äärimmäisen jäykästä perusasennosta. Kun sanoin sanan yksikkömuodossa, lapset seisoivat yhdellä jalalla. Kun taas sanoin monikkomuotoisen sanan, lapset hyppäsivät leveään X-asentoon. Yksinkertaisimmat sanatyypit mentiin läpi nopeasti, ja kaikki S2-oppilaatkin osasivat kertoa, että asento valikoituu sen perusteella, kuuluuko sanan lopussa t vai ei. Seuraavaksi kerroin lapsille, että aion sanoa sanoja tosi hiiiitaaaaassssti, ja heidän tehtävänään on selvittää jo ennen sanan loppua, onko kyse yksiköstä vai monikosta. Muuten kyseessä oli edelleen sama kuntosalitreeni, eli lapset ilmaisivat valintansa hyppäämällä perusasennosta joko yhdelle jalalle tai äksäksi. Tässä vaiheessa luettelin tietysti sanoja, joiden vartalo muuttuu olennaisesti monikkomuodoissa. Kaikki tunnistivat monikot siis jo puolessa välissä sanaa, mutta sitä he eivät kyllä osanneet kertoa, että miten se oikeastaan tapahtui. Eipä me kyllä siihen erityisesti takerruttukaan, vaan jätettiin hautumaan.

Seuraavana päivänä lähetin lapset maailmalle, ja jokaisen kohtalo oli omissa käsissä: valitsenko yksikkö- vai monikkopolun? No, ei sitä oikeasti tarvinnut itse päättää, vaan arpahan sen ratkaisi, eli open purkista piti sokkona nostaa lappunen, jossa oli adjektiiveja yksikössä tai monikossa. Kun sen tunnisti, sai lähteä käytävälle etsimään oikeita pussukoita, joista löytyi sitten subjekti- ja predikaattilappusia. Näistä rakentui tietysti ihan pähkähulluja lauseita, jotka vielä kirjoitettiin vihkoon ja yritettiin muistaa lauseen tunnusmerkitkin oikeisiin kohtiin. Yhteisesti vähän tarkasteltiin yksikkö- ja monikkolauseiden eroja, ja laskeskeltiin kuinka paljon erilaisia lauseita meille oikein syntyikään. Tähän saakka kaikki sujui kuin tanssi, mutta kun laput olisi pitänyt palauttaa oikeisiin pussukoihin, homma karkasi ihan rukkasesta. Useimpien mielestä oli (täsmäohjeistuksesta huolimatta) ihan ok työntää ne laput kaikki lähimpään pussiin ja mennä sitten äkkiä hakemaan uusia sanoja. Vasta siinä vaiheessa, kun pilkka kapsahti omaan nilkkaan, alkoi valitus. Jotenkin sellainen "poliisi kivi pirteä" ei ollutkaan niin kiva lause. No, ainakin tuli oivallettua jotain lauseiden syvimmästä olemuksesta. Lisäksi saatiin kiva lajitteluharjoitus, kun lappuset vielä ryhmätyönä jaettiin ihan oikeasti kunnolla niihin pusseihin.

Tässä vaiheessa käytin yhden jakotunnin S2-oppilaiden kuntosalitreeniin. Kertasimme nopeasti aiemmin opitut jutut, ja siirryimme tarkastelemaan eri nominityyppien monikkomuotoja. Lapset kehittelivät paljon omia muistisääntöjään. Esimerkiksi tontontöntön-sanoista tuli tomaattisanoja, koska huoleton on monikossa huolettomat. Kun ryhmällä tuntui olevan perusasiat aika kivasti kunnossa, otimme seuraavan kuntosalitreenin koko luokan kanssa aika lailla samalla tavalla kuin jakotunnilla pikkuporukallakin. Olin jakanut sanat valmiiksi ryhmiin, ja yhdessä pohdimme, mikä on mahtanut olla jakoperuste. Heti ekassa ryhmässä olikin mielenkiintoinen sana, kun pääsimme arvuuttelemaan, onko kyseinen kuusi tässä yhteydessä lukusana vai puu. Alkuvaiheessa äänestys oli ihan arvontaa, mutta tarkemman analyysin jälkeen puun kannattajia ei enää löytynytkään. Emme tällä kertaa kuitenkaan erityisesti junnanneet sanojen merkityksissä edes S2-oppilaitten kanssa. Tämä onkin mielestäni ihmeellinen ja ihana vaihe oppilaitten kanssa. Juuri ollaan opittu lukemisen salat ja oivallettu, että kirjainten jonot muodostavatkin jotain merkityksellistä, ja heti kun se taito on hallussa, aletaankin pilkkoa ja ryhmitellä sanoja ihan muilla perusteilla! Kun jaottelun peruste oli jollain tavalla selvillä, otettiin taas jokaisen sanaryhmän kohdalla samainen yksiköiden ja monikoiden kuntosalitreeni, mutta nyt hypittiin nopeammin yksiköstä monikkoon ja korostettiin kovaan ääneen sitä sanassa tapahtuvaa muutosta. Tällä kerralla olin kuitenkin vaativa personal trainer, ja huomautin tiettyjen sanojen vaativan keskivartalojumppaa. Niinpä jokaisen astevaihtelun kohdalla pyllähdettiin lattialle ja tehtiin parit vatsarutistukset. Joka rutistuksellakin lausuttiin sanat yhteen ääneen ja painotettiin erityisesti sitä astevaihtelua.

Viimeinen monikkoharjoitus tehtiin pareittain, ja jaoin parit niin, että S2-oppilailla oli aina suomenkielinen kaveri. Joka pari sai nipun paperilappuja (joo, rakastan kaikkia lippusia ja lappusia), joissa oli jonkun sanan yksikkömuoto ja sen alla apusana 'kaikki' sekä tyhjää tilaa. Aluksi parit kirjoittivat sanojen monikot, ja sen jälkeen he ryhtyivät etsimään lappusista pareja erilaisten sanaryhmien mukaisesti. Nominityypit olivat edellisen tehtävän jäljiltä esillä taululla, ja lasten yhteisessä juttelussa kuului mukavasti muistisääntöjen hyödyntämistä. Lähes kaikki sanat olivatkin helposti tunnistettavissa aiemman tehtävän ryhmistä, ainoastaan hifistelyn vuoksi mukaan oli ujutettu pari i-loppuista sanaa, joista toisten monikkovartaloon tuli e ja toisissa se i säilyi. Lopuksi tarkastettiin ja perusteltiin omat valinnat. Aika hyvää keskustelua syntyi, kun jotkut olivat parittaneet 'iloiset' ja 'kasvikset' viimeisen tavun perusteella. Toiset sitten perustelivat muita ratkaisuja, ja lopulta näillekin sanoille löytyi toiset parit.

Koska tokaluokkalaisten ei tarvitse vielä kovinkaan monimutkaisia asioita kieliopista hallita, emme ole tässä vaiheessa ottaneet vielä mitään oikeita termejä käyttöön, vaan puhumme jatkossakin keskivartalojumpasta ja tomaateista. Varmaan epähuomiossa tulen käyttäneeksi jotain lingvistijargoniakin, mutta tavoite on toistaiseksi siinä, että lasten huomio kiinnittyy kieleen. Siitä tämä sai alkunsakin: sanoin heille, että nyt aion vähän näyttää kieltä.

Seuraavalla kerralla kuntosalilla on muuten joogatunti, ja sanat taipuvat vähän joka suuntaan.