Luokassani on puolentoista
vuoden aikana puhuttu suomen lisäksi somalia, espanjaa, venäjää, arabiaa,
wolofia sekä swahilia. Äikän tunnit toteutetaan siis reippaalla
S2-painotuksella.
Aivan ensimmäisellä
kerralla heitin matolle joukon piirroskuvia, joissa oli joko yksi tai
kaksi samaa esinettä. Lapset saivat valita sieltä ihan minkä tahansa kuvan,
joka yhdessä sanottiin oikeassa muodossa. Koska lapset lähtevät helposti
kertomaan monikkokuvista partitiivilla, otimme apusanoiksi 'kaikki'
tai 'molemmat'. Siinä sitten keräiltiin kuvista pareja ja tunnusteltiin,
muuttuvatko jotkut sanaparit ihan samalla tavalla, mutta emme erityisesti
jaotelleet sanatyyppejä. Lopuksi nousimme seisomaan ja lähdimme sanojen
kuntosalille. Kuntosalitreeni alkaa aina perusmuodosta, eli äärimmäisen
jäykästä perusasennosta. Kun sanoin sanan yksikkömuodossa, lapset seisoivat
yhdellä jalalla. Kun taas sanoin monikkomuotoisen sanan, lapset hyppäsivät
leveään X-asentoon. Yksinkertaisimmat sanatyypit mentiin läpi nopeasti, ja
kaikki S2-oppilaatkin osasivat kertoa, että asento valikoituu sen perusteella,
kuuluuko sanan lopussa t vai ei. Seuraavaksi kerroin lapsille, että aion sanoa
sanoja tosi hiiiitaaaaassssti, ja heidän tehtävänään on selvittää jo ennen
sanan loppua, onko kyse yksiköstä vai monikosta. Muuten kyseessä oli edelleen
sama kuntosalitreeni, eli lapset ilmaisivat valintansa hyppäämällä
perusasennosta joko yhdelle jalalle tai äksäksi. Tässä vaiheessa luettelin
tietysti sanoja, joiden vartalo muuttuu olennaisesti monikkomuodoissa. Kaikki
tunnistivat monikot siis jo puolessa välissä sanaa, mutta sitä he eivät kyllä
osanneet kertoa, että miten se oikeastaan tapahtui. Eipä me kyllä siihen
erityisesti takerruttukaan, vaan jätettiin hautumaan.
Seuraavana
päivänä lähetin lapset maailmalle, ja jokaisen kohtalo oli omissa käsissä:
valitsenko yksikkö- vai monikkopolun? No, ei sitä oikeasti tarvinnut itse
päättää, vaan arpahan sen ratkaisi, eli open purkista piti sokkona nostaa
lappunen, jossa oli adjektiiveja yksikössä tai monikossa. Kun sen tunnisti, sai
lähteä käytävälle etsimään oikeita pussukoita, joista löytyi
sitten subjekti- ja predikaattilappusia. Näistä rakentui tietysti ihan
pähkähulluja lauseita, jotka vielä kirjoitettiin vihkoon ja yritettiin muistaa
lauseen tunnusmerkitkin oikeisiin kohtiin. Yhteisesti vähän tarkasteltiin
yksikkö- ja monikkolauseiden eroja, ja laskeskeltiin kuinka paljon
erilaisia lauseita meille oikein syntyikään. Tähän saakka kaikki
sujui kuin tanssi, mutta kun laput olisi pitänyt palauttaa oikeisiin
pussukoihin, homma karkasi ihan rukkasesta. Useimpien mielestä oli (täsmäohjeistuksesta
huolimatta) ihan ok työntää ne laput kaikki lähimpään pussiin ja mennä
sitten äkkiä hakemaan uusia sanoja. Vasta siinä vaiheessa, kun pilkka kapsahti
omaan nilkkaan, alkoi valitus. Jotenkin sellainen "poliisi kivi
pirteä" ei ollutkaan niin kiva lause. No, ainakin tuli oivallettua jotain
lauseiden syvimmästä olemuksesta. Lisäksi saatiin kiva lajitteluharjoitus, kun
lappuset vielä ryhmätyönä jaettiin ihan oikeasti kunnolla
niihin pusseihin.
Tässä
vaiheessa käytin yhden jakotunnin S2-oppilaiden kuntosalitreeniin. Kertasimme
nopeasti aiemmin opitut jutut, ja siirryimme tarkastelemaan eri nominityyppien
monikkomuotoja. Lapset kehittelivät paljon omia muistisääntöjään. Esimerkiksi
tontontöntön-sanoista tuli tomaattisanoja, koska huoleton on monikossa
huolettomat. Kun ryhmällä tuntui olevan perusasiat aika kivasti kunnossa,
otimme seuraavan kuntosalitreenin koko luokan kanssa aika lailla samalla
tavalla kuin jakotunnilla pikkuporukallakin. Olin jakanut sanat valmiiksi
ryhmiin, ja yhdessä pohdimme, mikä on mahtanut olla jakoperuste. Heti ekassa
ryhmässä olikin mielenkiintoinen sana, kun pääsimme arvuuttelemaan, onko
kyseinen kuusi tässä yhteydessä lukusana vai puu. Alkuvaiheessa äänestys oli
ihan arvontaa, mutta tarkemman analyysin jälkeen puun kannattajia ei enää
löytynytkään. Emme tällä kertaa kuitenkaan erityisesti junnanneet sanojen
merkityksissä edes S2-oppilaitten kanssa. Tämä onkin mielestäni ihmeellinen ja
ihana vaihe oppilaitten kanssa. Juuri ollaan opittu lukemisen salat ja
oivallettu, että kirjainten jonot muodostavatkin jotain merkityksellistä, ja
heti kun se taito on hallussa, aletaankin pilkkoa ja ryhmitellä sanoja ihan
muilla perusteilla! Kun jaottelun peruste oli jollain tavalla selvillä,
otettiin taas jokaisen sanaryhmän kohdalla samainen yksiköiden ja monikoiden
kuntosalitreeni, mutta nyt hypittiin nopeammin yksiköstä monikkoon ja
korostettiin kovaan ääneen sitä sanassa tapahtuvaa muutosta. Tällä kerralla
olin kuitenkin vaativa personal trainer, ja huomautin tiettyjen sanojen
vaativan keskivartalojumppaa. Niinpä jokaisen astevaihtelun kohdalla
pyllähdettiin lattialle ja tehtiin parit vatsarutistukset. Joka
rutistuksellakin lausuttiin sanat yhteen ääneen ja painotettiin erityisesti sitä
astevaihtelua.
Viimeinen
monikkoharjoitus tehtiin pareittain, ja jaoin parit niin, että S2-oppilailla
oli aina suomenkielinen kaveri. Joka pari sai nipun paperilappuja (joo,
rakastan kaikkia lippusia ja lappusia), joissa oli jonkun sanan yksikkömuoto ja
sen alla apusana 'kaikki' sekä tyhjää tilaa. Aluksi parit kirjoittivat sanojen
monikot, ja sen jälkeen he ryhtyivät etsimään lappusista pareja erilaisten
sanaryhmien mukaisesti. Nominityypit olivat edellisen tehtävän
jäljiltä esillä taululla, ja lasten yhteisessä juttelussa kuului mukavasti
muistisääntöjen hyödyntämistä. Lähes kaikki sanat olivatkin helposti
tunnistettavissa aiemman tehtävän ryhmistä, ainoastaan hifistelyn vuoksi mukaan
oli ujutettu pari i-loppuista sanaa, joista toisten monikkovartaloon tuli e ja
toisissa se i säilyi. Lopuksi tarkastettiin ja perusteltiin omat valinnat.
Aika hyvää keskustelua syntyi, kun jotkut olivat parittaneet 'iloiset' ja
'kasvikset' viimeisen tavun perusteella. Toiset sitten perustelivat muita
ratkaisuja, ja lopulta näillekin sanoille löytyi toiset parit.
Koska
tokaluokkalaisten ei tarvitse vielä kovinkaan monimutkaisia asioita kieliopista
hallita, emme ole tässä vaiheessa ottaneet vielä mitään oikeita termejä
käyttöön, vaan puhumme jatkossakin keskivartalojumpasta ja tomaateista. Varmaan
epähuomiossa tulen käyttäneeksi jotain lingvistijargoniakin, mutta tavoite on
toistaiseksi siinä, että lasten huomio kiinnittyy kieleen. Siitä tämä sai
alkunsakin: sanoin heille, että nyt aion vähän näyttää kieltä.
Seuraavalla kerralla
kuntosalilla on muuten joogatunti, ja sanat taipuvat vähän joka suuntaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti