Jos viime viikolla tuntuikin siltä, että mitään ei tapahdu, mutta silti tapahtui, tällä viikolla meininki on ollut ihan päinvastainen! Koko ajan oli olo, että mennään vauhdikkaasti eteenpäin ja uusia asioita suorastaan tipahtelee syliin. Lähempi tarkastelu ei välttämättä puolla tätä näkemystä, mutta onpahan ainakin olut hyvä meininki. Joitakin yksittäisiä alkuja on ilmassa, ja niistä olen tosi iloinen.
Meidän koulun kolmoset, neloset, sekä valmistava opetus haastavat toisiaan erilaisiin 100-aiheisiin tempauksiin. Oman luokkani oveen lennähti turhautunut lukutaidoton lohikäärme, jonka päätimme taltuttaa lukemalla yhteensä sata kirjaa. Enää 96 jäljellä! Tähän löysin idean jostain blogista, jota en tietenkään painanut mieleeni, mutta kiitokset kiirikööt oikeaan osoitteeseen, jos joku tunnistaa blogin omakseen. Lukeminen on meidän luokassa tosi suosittua puuhaa, ja lapset tykkäävät erityisesti pariluennasta. Koska meillä on pariton määrä oppilaita, otan itse jonkun parikseni, ja saan hyvin aikaa vaikkapa S2-oppilaan lukutaidon kohentamiseen. Sen lisäksi kirjoitamme lukupäiväkirjaa, johon harjoitellaan sekä tarinan tiivistämistä että ennakointia, mutta kokonaan luetusta kirjasta kirjoitetaan myös muita heränneitä ajatuksia. Yhteisesti listaamme myös uusia sanoja ja sanontoja, jotka kirjataan seinälle omissa tarinoissa käytettäväksi. Aiemmin oikein kukaan ei kehdannut tunnustaa, että joku sana olisi ollut ennestään tuntematon, mutta kun yllytin lapset metsästämään kirjoista mahdollisia kirjoitusvirheitä, he ovatkin löytäneet useita uusia sanoja. Viime viikon saaliiksi saatiin ainakin liki, rovasti ja ovenpieli.
Musiikin tunneilla nokkahuilu on edelleen tosi hip ja pop, mutta harjoittelemme myös ihan laulamista, olenhan itsekin kireänutturainen kuorolainen. Tällä viikolla olemme etsineet itsestämme korkeita ja matalia ääniä, jotta laulu kuulostaisi laululta eikä puheelta. Vapaaehtoiset pääsevät suorittamaan musiikintunneilla myös eritasoisia karatevöitä. Koska karate on taistelulaji, ja suomalainen perinteisesti taistelee laulamalla vastustajan suohon, vyöt ansaitaan opettelemalla maakuntalauluja. Tällä nyt etäisesti hipaistaan Suomi100-teemaa, mutta sopiihan tämä kolmannen luokan ympäristöoppiin aika mainiosti, kun edessä on joka tapauksessa maisema-alueiden opiskelu. Etenemme oman käsitykseni mukaisesti helposta vaikeaan, ja valkoisen vyön, eli puuvillalangan nokkahuiluun, saa Karjalaisten laululla sekä Hämäläisen laululla. Karjalaisten laulu täytyy osata kokonaan, mutta muista riittää ensimmäinen säkeistö. Tästä sitten treenaillaan pari laulua viikossa, ja halutessaan voi varata harjoitusvälkän, jolloin saa cd-säestyksellä jäädä laulamaan. Mustan vyön karatekat oppivat myös Ahvenanmaalaisten laulun, på svenska förstås.
Teimme pyöräretken naapurikouluun, jossa viimevuotinen työkaverini opettaa myös kolmosia. Heillä on siellä massiivinen piha ja hienot, uudet tilat, ja me veimme mukanamme pari matikkajuttua. Minun oppilaani olivat varautuneet pitämään erilaisia matikkapisteitä, mutta aika kului yhteisiin tehtäviin niin nopeasti, että päätimme jatkaa yhteistyötä. Seuraavana päivänä muisteltiin taas yhteisesti käsitekartan laatiminen, listattiin reissun tapahtumat aikajärjestykseen, ja juteltiin kappalejaon syvimmästä olemuksesta. On aina kiva huomata, että vaikka tehtävä on vahvasti strukturoitu, kirjoituksista tulee kuitenkin aina ihan erilaisia.
Kartta on ollut aika pitkän ajan projekti. Jo viikkoja sitten aloimme kerätä keittiöstä näkkärilaatikoita, joihin jokainen sai suunnitella oman maatilan. Kaikkien työhön piti tulla vesialue, metsää, peltoa, rakennus, mäki sekä tie tai polku. Materiaalina on käytetty kaikenlaista meriheinästä kanaverkkoon, ja suurena apuna toteutuksessa oli entinen esimieheni, joka sijaisti parin tunnin ajan minua. Kuvataideopettajana hän sai koko jutun käyntiin vaivattomasti, ja lapset työskentelivät sitten minunkin kanssani hyvin ennakkoluulottomasti. Nyt vihdoin päästiin sitten tekemään omista maisemista kartat.
Leikkasimme paperit näkkärilaatikoiden kokoon ja mittasimme oranssilla värisauvalla merkkejä aina kymmenen sentin välein. Näiden merkkien mukaan piirrettiin ruudukot, ja sitten samat mittaukset tehtiin myös laatikoihin, joihin puolestaan kiinnitettiin langat. Koska mitat eivät olleet tasan kymppejä, haasteena oli tarkistaa, että molemmissa saatiin samat suunnat kokonaisille ja vajaille ruuduille. Pelkkään mittaamiseen ja lankojen teippailuun kului kaksi tuntia! Sitten lähdettiin hahmotteleemaan lyijykynällä vesialueen paikkaa, mäen korkeuskäyriä, rakennuksen sijaintia ynnä muuta. Lopuksi kartat väritettiin puuväreillä, ja valmiit työt vietiin aulan hyllyille näytille. Työ oli tosi mieluinen, ja lapset jopa pyysivät, että perjantaipisteitä olisi kahden viimeisen tunnin sijaan vain yhdellä tunnilla, jotta kaikki ehtisivät saada kartat valmiiksi. En pannut hanttiin. Ensi viikolla otamme vielä keltaiset värisauvat ja kokeilemme tehdä samat kartat pienempinä.
No, joka tapauksessa meillä oli niitä perjantaipisteitä, joille päädyttiin sitä mukaa, kun kartat valmistuivat. Olin varautunut erilaisilla rakentelutehtävillä, joista osa oli suoraan VaNe-yhdistyksen sivuilta kolmannen luokan materiaalista. Lisäksi oli enkun sanaston harjoittelua lautapeleillä sekä musacorner, jota ei kyllä tällä kertaa ehditty edes vilkaista. Jotain on siis valmiina ensi viikollekin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti